16.3.2020

Kingdom of Ash (Throne of Glass #6) - Sarah J. Maas


Sain viimeinkin Throne of Glass -sarjan päätökseen! Minua mietitytti päätösosan lukeminen todella paljon. Se oli saanut hieman huonoja arviota ja lähdin lukemaan kirjaa epäillen, että kirja olisi hyvä. Loppujen lopuksi pidin päätösosasta todella paljon ja kokonaisuudessaan Throne of Glass on mahtava fantasiasarja.

Kirjoitan tätä paljon kirjan lukemisen jälkeen, sillä minulla on ollut kirjoitukset. Kirjan yksityiskohdat alkavat olla jo hieman hämäriä, mutta muistan silti tunteeni kirjaa lukiessa, minkä pohjalle perustan kaikki arvioini.

Kingdom of Ash jatkaa juuri siitä mihin Empire of Storms jäi. Aelin on Maeven vankina ja muut yrittävät löytää häntä. Lisäksi Chaol palaa kuvioihin pitkän poissaolon jälkeen. Tämän lisäksi monien sivuhenkilöiden ihmissuhdekiemurat jatkuvat ja ovat aivain liian koukuttavia.

Kun miettii sarjaa kokonaisuutena, niin paljon on tapahtunut. Ensimmäistä kirjaa lukiessani en osannut arvata, että kirjassa päädyttäisiin tähän pisteeseen. Maailma on laajentunut todella paljon sekä uusia hahmoja on esitelty hurjaa vauhtia. Maailman laajentuminen on mahdollistanut kuitenkin eepisen fantasiajuonen kehittymisen ja ratkaisemisen. Kuitenkin muutos tuntuu minulle todella radikaalilta. Mielestäni olisi ollut parempi, että jo ensimmäisessä kirjassa olisi rakennettu enemmän maailmaa tulevia kirjoja varten, jotta olisi voinut varautua enemmän tulevaan ja suuntaan, minkä sarja otti kolmannessa kirjassa.

Kirjassa henkilöhahmot ovat mielestäni paras asia. Erityisesti sivuhahmot olivat todella hyvin kehittyneitä, sekä he olivat ajoittain mielenkiintoisempia kuin päähenkilöt. Pidin todella paljon Elidestä ja Lochranista. Heidän kemia toimi yhdessä ja lisäksi he olivat itsenäänkin todella hyviä hahmoja. Itse en pitänyt ollenkaan kirjassa tapahtuneesta parituksesta. Jokainen henkilöhahmo päätyi jonkun kanssa yhteen kirjan päätteeksi, mikä ärsytti minua todella paljon. Se ei ole ollenkaan tarpeellista ja todella epärealistista.

Vaikka minä huomasin paljon vikoja kirjassa, se piti minut tarkkana aivan viimeiselle sivulle asti. Minä välitin todella paljon tarinan kulusta ja halusin aina vain tietää lisää. Kun suljin viimeinkin kirjan kannen minulle jäi todella hyvä olo sarjasta ja kiiruhdin Goodreadsiin antamaan sille viiden tähden arvion. Kuitenkin näin myöhemmin se tuntuu liialta, joten päädyin neljään tähteen.

Suosittelen todellakin jatkamaan sarjaa loppuun asti. Kingdom of Ashin jokainen sivu on lukemisen arvoinen, vaikkakin niitä on lähes tuhat.

Arvio: ★★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti