George R. R. Martin eeppinen fantasiasarja Tulen ja jään laulu on yksi nykyfantasiakirjallisuuden suosituimmista sarjoista. Olen huomannut, että paljon useammat pitävät TV-sarjasta enemmän kuin kirjoista, jonka takia itseäni kuumotti, kun alunperin luin Valtaistuinpelin ensimmäisen kerran. Silloin minua mietitytti, että tulenko ymmärtämään kirjasta mitään vai jaksanko edes lukea sitä loppuun saakka. Kuitenkin sain luettua kirjan yllättävän nopeasti loppuun saakka ja pidin siitä todella paljon. Tarkoitukseni oli jatkaa sarjan seuraavan osaan mahdollisimman nopeasti. Tämä oli muutama vuosi sitten, enkä ole vieläkään tarttunut sarjan toiseen osaan. Hups. Niinpä otin ensimmäisen osan käteeni ja päätin vihdoinkin yrittää jatkaa sarjaa niin pitkälle, kuin vain julkaistuja teoksia on.
Valtaistuinpeli on moniperspektiivinen eeppisen fantasiasarjan aloitus. Kirja alkaa pohjoisesta Talvivaarasta (pieni mindfuck, mutta jatketaan), joka on Starkin suvun hallinnassa. Perheen päänä olevalla Eddard Starkilla on viisi lasta ja yksi äpärä ja he elävät rauhassa pohjoisessa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun kuninkaan tärkeä neuvonantaja, Koura, kuolee salaperäisesti ja herää epäily, että hovissa oleskelevalla Lannisterin suvulla olisi jotain tekemistä asian kanssa. Kuningas Robert Baratheon ja hänen vaimonsa Cersei Lannister matkustavat pohjoiseen pyytämään Eddard Starkia uudeksi kuninkaan Kouraksi ja koko Starkin perhe hajaantuu tämän takia ympäri viittä valtakuntaa. Samaan aikaan Targaryenin suvun viimeiset jäsenet pyrkivät vahvistamaan sotajoukkojaan, jotta voisivat vallata itselleen takaisin viisi kuningaskuntaa Baratheonin hallinnasta. Daenerys Targaryen naitetaan ratsastaja heimon päällikölle ja Targaryenit ovat liikkeellä ja keräävät voimiaan. Tämän kaiken lisäksi pohjoisessa Muurilla talvi tekee tuloaan ja oudot olennot nostavat päätään.
”Valtaistuinpelissä vaihtoehdot ovat voitto tai kuolema. Välimuotoja ei ole”
Kirja on lievästi sanottuna monimutkainen. Kuitenkin on pakko sanoa, että tämä monimutkaisuus tulee esille, vasta kun yrittää selittää kirjasta toiselle. Lukiessa kaikki tuntuu loogiselta ja selkeältä, sillä tarina laajenee pikku hiljaa ja kaikki selitetään hyvin selkeästi. Martin tuo luonnollisesti esille uudet henkilöhahmot ja maailman historian sekä rakenteen. Suuren pohjatyön takia juoni etenee hitaasta ja perässä on helppo pysyä. Lisäksi kirjan pituus ei tuntunut ylitsepääsemättömältä, sillä kirja eteni kokoa ajan, vaikka juoni olikin hitaammasta päästä ja maailman historiaa kartoitettiin paljon.
Ainoat hämmennyksen hetket koko kirjan aikana tulivat minulle kirjan loppupuolella. Olin hämmentynyt kaikista henkilöistä. Hahmoja tulee paljon ja kaikilla on monimutkaiset nimet, joten oli vaikea pysyä kärryillä siinä kuka on kenellekin uskollinen ja kuka tuntee kenet. Onneksi pysyin päähenkilöissä selvillä, mutta sivuhenkilöt jäivät hieman hämäriksi.
Toisellakin lukukerralla pidin kirjasta valtavasti. Pidän hitaasti etenevästä juonesta, sekä politiikasta ja juonittelusta mitä kirjassa on. Lisäksi monet hahmot ovat mielestäni kirja vahvuus. Jokaisella hahmolla on omat itsekkäät motiivinsa. Lisäksi kukaan hahmoista ei ollut täydellinen, vaan jokainen on jotenkin kiero tai ärsyttävä. Lannisterien juonittelu sekä Eddard Starkin tyttärien kinastelu lo kustakin hahmosta epätäydellisen kuvan ja en oikein ollut kenenkään puolella, vaan seurasin tarinaa ulkopuolisena ja tuomitsin salaa jokaisen hahmon tekoja.
Pidin lisäksi siitä, miten juoni eteni todella odottamattomiin suuntiin ja piti minut koko ajan jännittyneenä. Loppu ei ole täydellinen ja kaikki ei tapahdu oikeudenmukaisesti. Loppu tuntui toivottomalta, mutta toisaalta se jätti myös odottamaan kirja tulevia osia.
Suosittelen Valtaistuinpeliä kaikille fantasiaa jo aiemmin lukeneille ja myös aloittelijoille. Kirjan maailmaa on helppo ymmärtää ja vaikka juoni on hidas, se on erittäin koukuttava. Kirja ei tunne täydellisyyttä vaan kuvaa rehellisesti ihmisyyttä sekä vallanhimoa.
Arvosana:★★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti