11.9.2020

Blogin henkiinherätys

 Moikka!

En ole pitkiin aikoihin kirjoitellut tänne, ja siitä olen todella pahoillani. Koronakevät lamautti minut jotenkin kokonaan tämän blogin suhteen, jonka takia se jäi jotenkin unohduksiin. Lisäksi minulla on ollut tässä paljon isoja muutoksia (uuteen kaupunkiin muutto, yliopiston aloittaminen), jonka takia kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Kuitenkin olen nyt taas valmis kirjoittamaan tänne erilaisia juttuja!

Olen lukenut tänä aikana todella paljon kirjoja. En kuitenkaan ole kirjoittamassa jokaisesta tänne arvosteluja, koska rehellisesti sanottuna en muista kirjoista tarpeeksi, jotta voisin kirjoittaa kunnollisia ajatuksiani kirjoista.

Mitä siis on tulossa?

1. kirja-arvosteluja sitä mukaa mitä saan luettua kirjoja

2. muuta kirjasisältöä (tägejä, klassikkojuttuja ja mitä nyt ikinä keksinkään)

3. aioin kirjoittaa tänne aktiivisesti ja säännöllisesti.

Sisällön suhteen minulla on paljon ajatuksia. Haluaisin kirjoittaa paljon klassikoista, koska ne ovat minulla lähellä sydäntäni. Onko kenelläkään kiinnostusta sellaista sisältöä kohtaan. Lisäksi minun tekeisi todella mieli kirjoittaa paljon lukuprosessistani esim. kirjoihin kirjoittamisesta ja niiden analysoimisestä. Kertokaa kommenteissa, jos teillä olisi kiinnostusta tällaista sisältöä kohtaan!

Päivittelen blogia ajantasalla tässä seuraavien päivien aikana ja sen jälkeen pääsen taas vauhtiin kirjoittamisen suhteen! Nähdään siis pian! 

2 kommenttia: