1.9.2019

Lukutavoitteet syksylle

Tänä kesänä innostuin pitkästä aikaa lukemaan kunnolla. Itselleni aseitin silloin tavoitteeksi vain sen, että luen niitä kirjoja, joista olen todella innostunut. Voin sanoa, että onnistuin tässä tavoitteessa. Luin monta todella uskomatonta kirjaa ja löysin uusia lemppareitakin. Sain myös hyvin vähennettyä lukemattomien kirjojen määrää hyllyssäni, mikä on aina hyvä.

Nyt siis on syyskuun alku ja haluan asettaa itselleni tavoitteita syksyn ajaksi.

1. Lue 4 kirjaa kuukaudessa

Haluan jatkaa hyvää lukutahtiani. Mielestäni kirja viikossa on hyvä ja realistinen tavoite minulle. Minulla siis pitäisi olla marraskuun lopussa luettuna 12 kirjaa. Jee :)

2. Pienennä TBR pinon lukua

Minulla on tällä hetkellä 26 kirjaa kirjahyllyssäni, joita en ole lukenut. Haluaisin, että syksyn lopussa se olisi vähintään 12 kirjaa pienempi. Minulle se on stressaavaa, jos minulla on paljon lukemattomia kirjoja hyllyssäni. Näin ollen yritän myös hieman vähentää stressitasoani, mikä on aina hyvä.

3. Lue enemmän fantasiaa ja klassikoita

Minulla on hyllyssä monia erilaisia kirjoja, joista haluan erityisestä päästä fantasian ja klassikoiden pariin. Pidän molemmista genreistä paljon, joten tämä tulee olemaan kivaa :)

4. TBR
  1. Valtaistuinpeli - George R R Martin
  2. Taru Sormusten Herrasta - J R R Tolkien
  3. Lady Midnight - Cassandra Clare
  4. The Final Empire - Brandon Sanderson
  5. Moby Dick or, the Whale - Hermann Melville
  6. Metamorphoses - Ovid
  7. Jane Eyre - Charlotte Brontë
  8. Rikos ja rangaistus - Fjodor Dostojevski
Okei, en ole koskaan aiemmin tehnyt TBR eli en tiedä miten hyvin pysyn tässä. Nämä ovat kuitenkin kirjoja, mitä haluan lukea todella paljon. En laittanut 12 kirjaa, koska haluan, että minulla on hieman liikkumavaraa tämän suhteen.

Mitä kirjoja te haluaisitte lukea tänä syksynä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti