10.11.2019

Jane Eyre - Charlotte Bronte

Ostin Charlotte Brontën Jane Eyren vuosia sitten Irlannista pienestä kirjakaupasta. Olin silloin jo kiinnostunut kirjasta, mutta silti en onnistunut lukemaan kirjaa. Nyt muutama vuosi myöhemmin sain luettua sen ja että olen iloinen, etten lukenut sitä aikaisemmin, sillä näin muutaman kokemuksen ja vuoden vanhempana kirja oli minuun erittäin vaikuttava.

Jane Eyre kertoo tarinan orvosta Janesta, joka päättää muuttaa olosuhteitaan. Hän asuu häntä huonosti kohtelevien sukulaisten luona, mutta päättää lähteä opiskelemaan, jotta pääsisi elämässään eteenpäin. Jane on itsepäinen ja päättäväinen nuori nainen, joka ei anna kenenkään kävellä hänen päältään. Kirja seuraa Janea monen vuoden ajan, ja tarjoaa monipuolisen katsauksen aikuistumiseen ja itsenäistymiseen.

Minä pidin erittäin paljon kirjasta. Erityisesti ihailin Janen päättäväisyyttä ja Brontën rohkeutta kirjoittaa niin päättäväisestä ja itsenäisestä tytöstä, joka kasvaa naiseksi. Jane ei anna muiden kertoa hänelle, miten hänen tulisi toimia, vaan toimii niinkuin itse näkee parhaaksi ja pyrkii toteuttamaan omia halujaan.

Lisäksi kirjassa on todella hyvä tasapaino onnistumisten ja epäonnistumisten välillä. Kirjassa on todella koskettavia kohtia, mutta myös onnellisia hetkiä, jotka korostavat elämän kirjoa.

Vielä on pakko mainita, että Charlotte Brontën kieli on todella kaunista ja runollista. Olen tykästynyt todella paljon viime aikoina lukemaan klassikoita englanniksi, koska minusta tuntuu, että kieli niissä on todella soljuvaa, eikä tämäkään ollut poikkeus. Kieli on juuri sitä, mitä toivon kaunokirjalliselta tekstiltä.

Kuitenkin kirjassa oli myös asioita, joista en pitänyt. Minusta kirjan loppu oli jotenkin kiirehditty ja en ymmärtänyt tarkkaan Jane Eyren päätöksiä, niinkuin olin aikaisemmin kirjassa. Kun aikaisemmin hän oli todella pohtiva ja mutta lopussa hän tuntui vain ryntäilevän. En tiedä. Minusta tuntuu, että minun pitää lukea kirja uudestaan, jotta ymmärrän sen paremmin.

Haluan silti sanoa, että suosittelen kirjaa todella paljon, varsinkin englanniksi. Se tuntui minulle helpolta luettavalta, mutta se ei sovi aloittelevalle lukijalle.

Arvosana: ★★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti