2.1.2020

Metamorphoses - Ovid

Minä luin yläasteella latinaa ja olin siitä todella innostunut. Kuitenkin vuosien kuluessa kun en enää opiskellut sitä aktiivisesti kaikki oppimani alkoi unohtua pikku hiljaa. Olen edelleen todella kiinnostunut aiheesta ja halusin palauttaa hieman antiikin aikaa elämääni. Näin ollen otin käteeni tutun ja turvallisen Ovidiuksen Metamorfoosit teoksen.

Metamorfoosit käy läpi roomalaista ja kreikkalaista mytologiaa runomuodossa. Ovidin tavoitteena oli kirjaa kirjoittaessa kuuta koko mytologia yksiin kansiin, jonka takia teos onkin todella suuri. Kirja alkaa maailman luomisesta ja päättyy Caesarin kuolemaan. Näin ollen se kattaa todella pitkän ajan ja onkin todella kattava, jos haluaa tutustua roomalaiseen mytologiaa.

Minä pidin Metamorfooseista todella paljon. Pääsin takaisin antiikin maailmaan välittömästi kirjan avatessani ja innosti minua paljon opiskelemaan lisää. Kirjaa lukiessa tuli mieleen kaikki ne oppitunnit, jolloin opettaja selitti taruista ja oikeista historiallisista tapahtumista.

Runoista osa oli minulle tuttuja ja juuri ne jäivät minulle parhaiten mieleen kirjasta. Osa runoista jäi hieman hämäräksi, koska kieli oli vaikeaa. Yleisesti nautin todella paljon eri taruista. Minua yllätti paljon se kuinka paljon yhtäläisyyksiä näillä taruilla ja Raamatun kertomuksilla on. Lisäksi näin yhtäläisyyksiä, mitä tarinoilla on myöhemmin julkaistuun taiteeseen ja miten paljon taiteilijat ovat saaneet inspiraatiota kirjasta.

Ovidin kieli on todella runollista. Hän kirjoitti kirjan heksametrillä, joten runojen säkeet ovat todella pitkiä, joten minun piti keskittyä todella lukiessani niitä. Kieli oli mielestäni kaunista, mutta hämmennyin välillä.

Minun on vaikea arvioida kirjaa, koska se koostui niin yksittäisistä runoista, joista toisia rakastin ja toiset tuntuivat tylsiltä. Kuitenkin kirja toi minut todella hyvälle tuulelle, joten sen perusteella voin antaa kirjalle neljä tähteä. Suosittelen todella paljon kirjan lukemista, jos aihealue kiinnostaa yhtään!

Arvosana: ★★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti