2.10.2019

Syyskuun Wrap Up ja Lokakuun TBR

Syyskuu on siis nyt ohi ja melkein kaikki yo-kokeetkin niin pääsen kohta lukemaan ihan kunnolla. Vaikka olin todella kiireinen koko kuukauden, onnistuin lukemaan neljä kirjaa, mikä oli tavoitteenikin, joten olen iloinen. Minun onnekseni kaikki kirjat, mitkä olen lukenut blogini aikana ovat olleet todella hyviä. Tämä on ehkä johtanut hieman tylsiin arvosteluihin, mutta uskon, että löydän vielä kirjoja, joista minulla on paljon sanottavaa.

Kaikista kirjoista on syvällisempi arvostelu olemassa, joten linkkaan ne tähän postaukseen, jos haluat mennä lukemaan ajatuksiani näistä kirjoista.

Wrap up

Daisy Jones and the Six - Taylor Jenkins Reid

Kuuntelin Daisy Jones and the Six -kirjan äänikirjana ja en ollut pettynyt kirjaan millään tasolla. Odotin mahtavaa kirjaa ja sain mitä halusin. Tarina oli monella tasolla upea ja sai minut ajattelemaan uudella tavalla, kun sain kuulla monien ihmisten perspektiivejä. Kirja osasi ottaa kantaa ilman, että tuntui, että sitä työnnetään kurkusta alas. Lisäksi henkilöhahmot ja heidän tilanteensa olivat todella realistisia, mikä oli aivan uskomattoman hyvin tehty.

Jos olet kiinnostunut kirjasta, suosittelen, että alat lukemaan/kuuntelemaan sitä aikalailla tietämättä kirjasta mitään. Äänikirja on todella hyvä ja se kannattaa kuunnella.

Vuonna 1984 - George Orwell

Luin siis vihdoinkin kaikkien ylistämän klassikon, joka ei varmasti esittelyjä kaipaa. George Orwellin vuonna 1984 on vaikuttava teos ja pidin sen yhteiskunnallisesta kommentoinnista ja filosofisesta pohdinnasta todella paljon. Kirjoitusajankohta paistoi teoksesta selvästi läpi, välillä hyvällä ja välillä huonolla tavalla. Vuonna 1984 tulee jäämään minulla pitkäksi aikaa muistiin ja aion varmasti lukea sen uudelleenkin.

Suosittelen kirjaa todella paljon, varsinkin jos pitää dystopioista tai on muuten vain kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista.

Lady Midnight - Cassandra Clare

Lady Midnight oli minulle guilty pleasure tyylinen lukukokemus. Kirjassa on tietysti heikkoutensa, mutta en voi muuta kuin vain rakastua Claren jokaiseen kirjaan. Pidin todella paljon suunnasta, johon Clare on viemässä varjojen metsästäjien maailmaa. Kuitenkin haluaisin nähdä vähemmän vanhoja hahmoja ja enemmän uusia, jotka olivat kirjassa pääosassa.

Jos yhtään pidit Claren edellisistä teoksista, suosittelen nappaamaan tämän kirjan kirjastosta tai kirjakaupasta!

Tuntematon sotilas - Väinö Linna

Tuntemattomaan sotilaaseen en ole vielä ehtinyt väsäämään arvostelua, mutta voin sanoa jo nyt, että nautin kirjasta paljon enemmän kuin odotin. En ole mitenkään sotaromaanien lukija, mutta Linnan teos vaikutti minut. Oli hetkiä jolloin melkein itkin ja oli hetkiä jolloin nauroin. Tunteet menivät ihan laidasta laitaan. Välillä menin sekaisin hahmoista, koska niitä oli niin paljon, mutta kaiken kaikkiaan lukukokemus oli aivan uskomaton.

Lukusuunnitelmat lokakuulle (TBR)

Ajattelin pysyä loppuvuoden neljän kirjan kuukausivauhdissa. Vaikka menoja on vähemmän, en halua asettaa itselleni niin kovia tavoitteita, että lukisin vain koska pitää.

  • Emma - Jane Austen
  • Pieni Elämä - Hanya Yanagahara
  • Jane Eyre - Charlotte Brontë
  • Queen of Shadows - Sarah J. Maas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti